Ompelukoneeni on ollut piilossa kaappini perällä jo pari vuotta. Minkäs sille mahtaa, jos ompelu kyseisellä laatikolla ei vain maistu. Tänään päätin viimeinkin kaivaa koneen esille ja selvittää mistä moinen ärsytys johtuu.
Säädin ylälangan kireyden, piston pituuden ja aloin ommella. Pian oli lanka solmussa ja neula jumissa. Kaivoin alalangan esille ja totesin, että sen on pakko olla liian kireällä. Ruuvailin ruuvia pikkuisen ja yritin uudelleen. "Hei tää toimiikin!" Totesin, että kone toimii muuten, ainoastaan peruuttamista koneen kanssa tulisi välttää, sillä siitä ei seuraa muuta kuin älyttömiä solmuja. Isoin ongelma koneen kanssa olikin ollut se, että en ole muistanut säätää alalangan kireyttä...
Kokeiluna ompelin pienen pussukan äidille. Kankaana Ikean sisustuskangasta ja vetoketju on kierrätetty.
Ompelutarvikkeiden seasta löytyi huopapallo, johon aloin kirjoa pieniä kuvioita villalankojen jämistä. Tästä tulee kuusenkoriste. :)
Käväisin viime viikolla jouluostoksilla. :) Ostin kolme vyyhtiä Erämiehen sukkalankaa lahjoja varten. Ensimmäinen vyyhdeistä pääsi jo puikoille Seiskaveikan kanssa kirjoneuleen muodossa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.