Elios lahjoi minua tunnustuksella, kiitokset hänelle siitä! :)

1332605121_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle

7 randomia faktaa minusta:

1. Mielestäni ruotsin kielen opiskelu on hauskempaa kuin englannin opiskelu.

2. Pelkään korkeita paikkoja ja isoja hämähäkkejä. Käärmeitä en kuitenkaan pelkää, koska meillä on ollut lemmikkinä yli puolitoistametrinen viljakäärme.

3. Lopetin television katsomisen lukion alettua, koska telkkarin tuijottaminen ei enää tuntunut järkevältä tavalta viettää vapaa-aikaa. Tietty esimerkiksi Avaraa luontoa, Blogistaniaa ja Pasilaa tulee seurattua Areenasta.

4. Olen harrastanut noin 12-vuotiaasta lähtien nettisivujen ulkoasujen suunnittelua.

5. Olen kotoisin Pohjois-Suomesta.

6. Pukeudun hyvin harvoin mustaan, kevät-/syystakkini on kuitenkin poikkeus. Joskus värien suosiminen aiheuttaa hauskoja tilanteita. Ostin esimerkiksi viime keväänä vihreät Hai-saappaat ja vasta kaupan ulkopuolella uudet kengät jalassa tajusin saappaiden mätsäävän vähän turhan hyvin skootteriini, jossa on vihreät teippaukset harmaalla pohjalla. Tänä keväänä sitten tajusin myös vaaleanlilan Fjällravenin reppuni sopivan sävy sävyyn vaaleanpunaiseen mopokypärääni ja samanvärisiin ajohanskoihini... :)

7. En ole opiskellut yläasteella tai pahemmin ala-asteellakaan teknista käsityötä, mutta osaan silti korjata mopoja. Ennen nykyisen moponi hankkimista omistin käytettynä ostetun skootterin, joka hajosi mitä hauskimmista paikoista parin kuukauden välein. Korjaamiset oli siinä kohtaa halvempaa tehdä omin kätösin ja olihan se mopon rassaaminen kivaakin, kun onnistuin itse korjaamaan vian.

Tiedän näiden tunnustusten pyörineen melko monessa blogissa, joten toimin vähän sääntöjä vastaan ja jaan tunnustuksen vain kuudelle bloggaajalle. Moni muukin toki olisi tunnustuksen ansainnut! Ja jos joku haluaa, voi hän ottaa tunnustuksen tästä mukaansa muuten vain. :)

Tällä kertaa siis jaan tunnustuksen näille kuudelle ihanalle bloggaajalle:

Monsterikakku
millamainen
Annelin käsityöt
Minä itte!
Sukka o mu juttu
Pappilan elämää