04.02.2010 - 20:59
Kaverin synttäreiden kunniaksi lupasin neuloa jotain hullua lahjaksi. Aika järkyttävät sirkustirehtööriviikset!

Hihi. Tämä on vain niin outo. :) Pakko myöntää, että voisihan sitä itselleenkin neuloa samanlaisen. Ja kyllä, kyllä minä sitä käyttäisinkin!

Incognito (rav)
malli: Incognito by Mercedes Tarasovich-Clar, Knitty Winter 2009 (rav)
lanka: Novita Sukkis (harmaa) hieman yli puoli kerää, Novita 7 Veljestä (sininen), SandnesGarn Smart kirjontaan (musta), kaikki käytetty kaksinkerroin
puikot: 5 mm sukkapuikot
Ohjetta en jaksanut seurata sen kummemmin, katsoin vain jonkin silmukkamäärän ja lähdin neulomaan. Eikä viiksiinkään ollut kaaviota, joten ne piti itse suunnitella.
30.01.2010 - 14:07
Yllättäen tekisikin mieli ommella jotain kivaa. Kangaskaapistakin löytyi kaikkea ihanaa. Kuvassa alimmaisena suomalaista designia. Kangas on tosin hieman kulunutta ja pehmennyttä, koska sitä on käytetty verhoina ja pöytäliinana.


Kokeilin virkata sydämen ilman ohjetta. :) Olen virkkaillut tässä muutamia muitakin pieniä juttuja, mutta en esittele niitä blogissa vielä, koska ne eivät ole valmiita. Kaikki isot työt tuntuvat etenevän niin hitaasti.

Ja sitten uusi lelu. Tulevaisuudessa neulekuvien ottaminen on sata kertaa helpompaa tämän ansiosta. Kaikki postauksen kuvat on otettu telineen kanssa, joten tärähtäneitä kuvia ei juurikaan tullut. On se vaan kätevä ja iso. Kun jalat laittaa niin pitkiksi kuin mahdollista ja ylimmän putkenkin nostaa ylös, tulee telineestä minun pituiseni...
22.01.2010 - 17:10
Pikkuveikalle toisetkin villahousut. :) Edelliset jäivät jo viikkoja sitten liian pieniksi vyötäröltä. Näiden ainakin pitäisi sopia pidemmän aikaa, sen verran leveät ovat!

Aloitin näiden neulomisen jo kesällä mutta innostus lopahti toisen kappaleen puolessa välissä. Olin nimittäin neulonut kaksi saman puolen lahjetta...

En kauheasti pitänyt siitä, että housut neulottiin ensin tasona ja sitten ommeltiin yhteen. Kokeilin myös pyörönä neulomista, mutta en saanut kerroksen vaihtumiskohdasta kovin siistiä. Eipä tuo sauma siltikään pahalta näytä. Ihan siisti. :)

Vauvan villapöksyt (rav)
malli: Classic Cashmere Leggings by Erika Knigh, kirjasta Simple Knits for Cherished Babie, koko 3-6 kk (rav)
lanka: Novita 7 Veljestä (harmaa), Jämsän Huopatehdas Retu (valkoinen), Novita Wellamo (punainen)
puikot: 3,5 mm & 4 mm
muuta: nauha on jostain suklaarasiasta peräisin
11.01.2010 - 17:02


Lapaset (rav)
malli: ihan peruslapanen ilman peukalokiilaa
lanka: Novita Foxi (musta) & Marks & Kattens Arktis (valkoinen
puikot: 6 mm

Calorimetry (rav)
malli: Calorimetry by Kathryn Schoendorf, Knitty Winter 2006
lanka: SandnesGarn Smart kaksinkertaisena
puikot: 5.5 mm
Nyt on kaikki joululahjat neulottu ja voin täysin siirtyä muihin neuleisiin. :)
10.01.2010 - 13:23

Sain idean neuloa lapaset, joissa olisi karhut ja revontulia. En kuitenkaan jaksanut neuloa kuvioita kirjoneuleena, vaan päädyin neulomaan ensin lapaset pohjaksi ja kirjomaan sen jälkeen kuviot silmukoita jäljitellen.
Valmista kuviota lapasiin ei ollut, joten piirsin sen itse ruutupaperille. Karhujen kanssa oli aikamoinen vääntö kun en ensin meinannut saada päätä erottumaan muusta harmaasta. Nyt pää "leijuu" sinisellä pohjalla irti karhun kehosta... :D Revontulet olivatkin sitten helpommat kun ei tarvinnut olla niin tarkka kuvion kanssa. Lapaset ovat silti toistensa peilikuvat.
Vähän harmittaa kun karhut katsovat toisistaan pois päin, eivätkä toisiaan kohti. Tämä johtuu siitä etten ollut alussa aivan skarppina kuvion kanssa.

Aurora Borealis
malli: oma
lanka: Novita 7 Veljestä
puikot: 3 mm

Ulkona on niin kaunista, mutta myös kylmää.
|
Kirjoittaja
15-vuotias tyttö neuloo, virkkaa ja ompelee.
FO 2010
- Neulegraffiti L-junaan
- Karhulapaset
- Calorimetry
- Pörrölapaset
- Vauvan villahousut
 Muokkauksien © Sisko
|